Minä lintuvahdissa.
Tenho. Ja minä taustalla.
Hymyilyttää.
lauantai 31. joulukuuta 2011
torstai 29. joulukuuta 2011
Maalla!
Jipii! Olen villi ja vapaa kissa taas! Olemme lomalla Pohjanmaalla; täällä saan olla vapaana ja ulkona niin paljon kuin huvittaa. Tosin nyt on vähän viileä vuodenaika, enkä viitsi niin pitkään ulkona oleskella. Kauaksi en nyt mene, tulen aina juosten sisään kun huudetaan!
Aamulla oli satanut luntakin, ensimmäistä kertaa tälle talvelle. Sitä oli aamusella kiva koetella tassuilla rapun edessä. Onneksi pääsee aina sisälle syömään kun tulee kylmä!
Täällä on myös kissakavereita. Paras kaverini on punavalkea Tenho, jonka kanssa on mukava painia sisällä ja kulkea tutkimusretkiä ulkona. Tenho on kyllä kauhea ahmatti, se hotkii aina minunkin ruokani heti kun käännän selkäni kipolta, eikä sen mahalle näytä tulevan rajaa ollenkaan! Samassa talossa asuu myös vanha herra Tinku, jota ihmiseni kutsuvat "papaksi". Välillä pappaa on kivaa kiusata, se kun ei tykkää ollenkaan meistä nuorukaisista tai meidän leikeistä - sähähtelee vain.
Minä junamatkalla. Elukkavaunussa oli taas paljon koiria, jotka pitivät omaa mekkalaansa. Onneksi niistä ei tarvitse välittää. Nukun junassa kernaasti koppani päällä. Siitä voi vähän pitää koiria silmällä.
Sisällä lämpimässä ulkoretkien jälkeen.
Aamulla oli satanut luntakin, ensimmäistä kertaa tälle talvelle. Sitä oli aamusella kiva koetella tassuilla rapun edessä. Onneksi pääsee aina sisälle syömään kun tulee kylmä!
Täällä on myös kissakavereita. Paras kaverini on punavalkea Tenho, jonka kanssa on mukava painia sisällä ja kulkea tutkimusretkiä ulkona. Tenho on kyllä kauhea ahmatti, se hotkii aina minunkin ruokani heti kun käännän selkäni kipolta, eikä sen mahalle näytä tulevan rajaa ollenkaan! Samassa talossa asuu myös vanha herra Tinku, jota ihmiseni kutsuvat "papaksi". Välillä pappaa on kivaa kiusata, se kun ei tykkää ollenkaan meistä nuorukaisista tai meidän leikeistä - sähähtelee vain.
Minä junamatkalla. Elukkavaunussa oli taas paljon koiria, jotka pitivät omaa mekkalaansa. Onneksi niistä ei tarvitse välittää. Nukun junassa kernaasti koppani päällä. Siitä voi vähän pitää koiria silmällä.
Sisällä lämpimässä ulkoretkien jälkeen.
sunnuntai 25. joulukuuta 2011
perjantai 23. joulukuuta 2011
Joulurauhaa toivoo hän
Eilen ihmiseni jotenkin villiintyi, enkä saanut koko päivänä kunnolla nukkua. Piti varoa imureita ja märkiä moppeja, matotkin katosivat hetkeksi lattioilta. Mutta nyt on ihanan siistiä, taas voi karvoittaa rauhassa!
Meillä on nyt ekaa kertaa joulukuusi. Siinä on hienot väriledit, joita vähän ihmettelin kun ne eilen kuuseen ripustettiin. Kuusi itsessään ei ollut outo juttu, onhan noita melkein kuusenkokoisia kasveja meillä muutenkin. Sitä paitsi kuusen olen nähnyt joka joulu, vaikka meillä sitä ei olekaan ollut. Nyt on! Ja kinkku paistuu uunissa. Sekin ekaa kertaa. Tälle nimenomaiselle kinkulle myös viimeistä.
Kinkuista en kyllä paljoa välitä. Niinkuin en muustakaan, mitä ihmiset syövät. Paitsi Appenzeller Extra -juusto, se on hyvää. Olen lihansyöjä, mutta suurta herkkua minulle on tuore vehnänoras! Joulun kunniaksi ihmiseni toi minulle orasturppaan kuusen alle. Nami, se saa hyrisemään ja naukumaan!
Tämä alkaa vaikuttaa varsin jouluiselta. Nyt voi nauttia olemassaolosta. Levollista joulua ystävät!
Meillä on nyt ekaa kertaa joulukuusi. Siinä on hienot väriledit, joita vähän ihmettelin kun ne eilen kuuseen ripustettiin. Kuusi itsessään ei ollut outo juttu, onhan noita melkein kuusenkokoisia kasveja meillä muutenkin. Sitä paitsi kuusen olen nähnyt joka joulu, vaikka meillä sitä ei olekaan ollut. Nyt on! Ja kinkku paistuu uunissa. Sekin ekaa kertaa. Tälle nimenomaiselle kinkulle myös viimeistä.
Kinkuista en kyllä paljoa välitä. Niinkuin en muustakaan, mitä ihmiset syövät. Paitsi Appenzeller Extra -juusto, se on hyvää. Olen lihansyöjä, mutta suurta herkkua minulle on tuore vehnänoras! Joulun kunniaksi ihmiseni toi minulle orasturppaan kuusen alle. Nami, se saa hyrisemään ja naukumaan!
Tämä alkaa vaikuttaa varsin jouluiselta. Nyt voi nauttia olemassaolosta. Levollista joulua ystävät!
torstai 22. joulukuuta 2011
tiistai 20. joulukuuta 2011
Laatikko ja sellofaani
Yksi innostavimpia hetkiä on aina, kun kotiin tulee uusi Laatikko! Pyörin ympärillä ja nau'un häntä koukussa, kun laatikkoa näverretään yhdessä ihmisen kanssa auki.
Itse asiassa harvemmin itse laatikon sisältö on kiinnostavaa, mutta se laatikko! Se voi olla vaikka kuinka jännä! Ja niitä on monenlaisia, parhaimpiin mahtuu sisälle, joko nukkumaan tai vaanimaan.
Yksi jännimpiä laatikoita tänä syksynä oli iso ja kapea television laatikko. Vau. Niin iso, että sen päällä pystyi juoksemaan, ja saumateippien aukileikkaaminenkin kesti ihan liian pitkään. Olisin mielelläni avittanut kynsilläni, mutta minua työnnettiin koko ajan saksien tieltä sivuun.
Pääsin silti ensimmäisenä kiilaamaan pääni raottuvan reunan alta ja näkemään laatikkoon. Siellä oli telkun kummallakin puolella houkuttavat, syvät raot, joihin heti alkoi etukäpälä hamuta. Ja kun telkku oli otettu laatikosta pois, loota oli kylkiä myöten auki ja tarjosi ainakin metrin korkean kanjonin juoksennella sisään, vaania pahaa-aavistamattomia sääriä ja vinguttaa styroksipehmikkeitä.
Tällä hetkellä lojuu olkkarissa parikin laatikkoa. Toinen on ihanteellinen juuri minunkokoiseni nukkumapaikka, toinen paperikassilla täydennetty leikkikeskus. Lisäksi lattialla lojuu yhden ja sen ainoan etukäteen avatun lahjan sellofaani, sekin on jännittävä. Se rapisee kun sen päällä kävelee, ja läpinäkyvänä se tarjoaa mahdollisuuksia vaikka mihin! Useimmiten teräviä hampaita ja kynsiä harjoittavaan toimintaan.
Sanovat, että minulla on hullunkiilto silmissä, kun vaaniskelen palloja tai typeriä keppihöyheniä laatikon kannen alta.
Itse asiassa harvemmin itse laatikon sisältö on kiinnostavaa, mutta se laatikko! Se voi olla vaikka kuinka jännä! Ja niitä on monenlaisia, parhaimpiin mahtuu sisälle, joko nukkumaan tai vaanimaan.
Yksi jännimpiä laatikoita tänä syksynä oli iso ja kapea television laatikko. Vau. Niin iso, että sen päällä pystyi juoksemaan, ja saumateippien aukileikkaaminenkin kesti ihan liian pitkään. Olisin mielelläni avittanut kynsilläni, mutta minua työnnettiin koko ajan saksien tieltä sivuun.
Pääsin silti ensimmäisenä kiilaamaan pääni raottuvan reunan alta ja näkemään laatikkoon. Siellä oli telkun kummallakin puolella houkuttavat, syvät raot, joihin heti alkoi etukäpälä hamuta. Ja kun telkku oli otettu laatikosta pois, loota oli kylkiä myöten auki ja tarjosi ainakin metrin korkean kanjonin juoksennella sisään, vaania pahaa-aavistamattomia sääriä ja vinguttaa styroksipehmikkeitä.
Tällä hetkellä lojuu olkkarissa parikin laatikkoa. Toinen on ihanteellinen juuri minunkokoiseni nukkumapaikka, toinen paperikassilla täydennetty leikkikeskus. Lisäksi lattialla lojuu yhden ja sen ainoan etukäteen avatun lahjan sellofaani, sekin on jännittävä. Se rapisee kun sen päällä kävelee, ja läpinäkyvänä se tarjoaa mahdollisuuksia vaikka mihin! Useimmiten teräviä hampaita ja kynsiä harjoittavaan toimintaan.
Sanovat, että minulla on hullunkiilto silmissä, kun vaaniskelen palloja tai typeriä keppihöyheniä laatikon kannen alta.
torstai 15. joulukuuta 2011
Tänään on saunantai!
Tykkään saunasta! Etenkin alku- tai jälkilämmöstä. Harvemmin saunon ihmisteni kanssa, niillä on inhottava tapa lotrata vettä ja heittää sitä kiukaalle, joka sihisee siitä vihaisesti. Mutta etenkin saunan lämmetessä siellä on kuivaa ja ihanaa. Joulun tuiskeessa, papereiden, nauhojen, teippien ja kaikenlaisten laatikoiden keskellä voi suomalainen kissa saunassa valua nirvanaan ja rauhoittua mieleltään ja sielultaan.
Minä saunomassa.
Lopulta kun nenä punottaa, on kuitenkin pakko raahautua ulos. Viimeiset voimat ponnistaen yllän juuri ja juuri kylpyhuoneen oven ulkopuolelle, elpymään viileälle parkettilattialle.
Tänä jouluna ihmiseni aikoo nauttia täysin siemauksin ja rauhassa joulusta ja joulusaunasta kotona - niin minäkin!
Saunareissu rentouttaa.
Minä saunomassa.
Lopulta kun nenä punottaa, on kuitenkin pakko raahautua ulos. Viimeiset voimat ponnistaen yllän juuri ja juuri kylpyhuoneen oven ulkopuolelle, elpymään viileälle parkettilattialle.
Tänä jouluna ihmiseni aikoo nauttia täysin siemauksin ja rauhassa joulusta ja joulusaunasta kotona - niin minäkin!
Saunareissu rentouttaa.
keskiviikko 14. joulukuuta 2011
maanantai 12. joulukuuta 2011
Taas pakkasta!
Taas tänään aamulla pakkasta, välillä alkaa olla talvenkin tuntua, vaikka tämä syksy on ollut leuto ja kuiva, oikeita kissanilmoja, jolloin on ollut hyvä ulkoilla. Nyt täristää ja tassuja pakottaa kun ulkoilee. Ikkunasta tuijottelu on parasta.
Ihmiselläni on tänä syksynä kehittynyt kumma tapa: se menee kylmään järviveteen ja kastelee itsensä läpikotaisin, uikin vielä ja useampaan kertaan! Minusta se on käsittämätöntä. Sitten se tulee tyytyväisenä ja märkien varusteiden kanssa kotiin ja kehuu, että minunkin pitäisi kokeilla. Puh! Puistattaa. Kunnon kissa ei itseään kastele, ei ainakaan hyisessä vedessä?!
Tänään se (ihminen) oli sitä mieltä, että olisi keksinyt nerokkuuteni salaisuuden. Että lemmikit ei nurise ja narise. Niin, ehkä se on niin. Tyytymätön osaan olla, vihainen ja tahtoni ilmaisen kyllä, mutta jatkuvaan valitukseen en ryhdy. Kissat on siitä hienoja, että loukkaantuneinakin tai huonovointisina ne purrrraavat silti!
Tämä on ollutkin ihmisille arvoitus pitkään. Toisaalta kehräys on tyytyväisyyden ja turvallisuuden ilmaus, mutta toisaalta me purisemme myös uhattuina tai loukkaantuneina. Jostain olin lukevinani, että matalataajuinen purina stimuloi kissan luustoa ja lihaksia - me kun luonnostamme laiskoina lepäämme hyvin paljon, korvaisi tämä liikunnan puutetta ja pitäisi tukirankamme kunnossa ja valmiina metsästyskoitoksiin. Kissan luutkin kuulemma paranevat nopeammin kuin esimerkiksi koiralla. No, sehän on selviö, mutta sitäkin on arveltu kehräyksen ansioksi.
Me kissat siis pidämme itsemme kunnossa positiivisella purinalla, jätämme marinat ihmislajin ominaispiirteeksi. Viikonloppuna ihmiseni kuuli hyvän puheen sanoista - vaikka puhuja ei tykännytkään pihaansa välillä sulostuttavasta kissaveljestä. Linkkaan puheen tähän, kun ihmiseni saa sen nettiin. Minusta vanhan kunnon Descartesin fundamentin voisikin toisinaan muuntaa näin: "Marisen, siis olen."
Ja meille kissoille: "Purisen, siis olen."
Ihmiselläni on tänä syksynä kehittynyt kumma tapa: se menee kylmään järviveteen ja kastelee itsensä läpikotaisin, uikin vielä ja useampaan kertaan! Minusta se on käsittämätöntä. Sitten se tulee tyytyväisenä ja märkien varusteiden kanssa kotiin ja kehuu, että minunkin pitäisi kokeilla. Puh! Puistattaa. Kunnon kissa ei itseään kastele, ei ainakaan hyisessä vedessä?!
Tänään se (ihminen) oli sitä mieltä, että olisi keksinyt nerokkuuteni salaisuuden. Että lemmikit ei nurise ja narise. Niin, ehkä se on niin. Tyytymätön osaan olla, vihainen ja tahtoni ilmaisen kyllä, mutta jatkuvaan valitukseen en ryhdy. Kissat on siitä hienoja, että loukkaantuneinakin tai huonovointisina ne purrrraavat silti!
Tämä on ollutkin ihmisille arvoitus pitkään. Toisaalta kehräys on tyytyväisyyden ja turvallisuuden ilmaus, mutta toisaalta me purisemme myös uhattuina tai loukkaantuneina. Jostain olin lukevinani, että matalataajuinen purina stimuloi kissan luustoa ja lihaksia - me kun luonnostamme laiskoina lepäämme hyvin paljon, korvaisi tämä liikunnan puutetta ja pitäisi tukirankamme kunnossa ja valmiina metsästyskoitoksiin. Kissan luutkin kuulemma paranevat nopeammin kuin esimerkiksi koiralla. No, sehän on selviö, mutta sitäkin on arveltu kehräyksen ansioksi.
Me kissat siis pidämme itsemme kunnossa positiivisella purinalla, jätämme marinat ihmislajin ominaispiirteeksi. Viikonloppuna ihmiseni kuuli hyvän puheen sanoista - vaikka puhuja ei tykännytkään pihaansa välillä sulostuttavasta kissaveljestä. Linkkaan puheen tähän, kun ihmiseni saa sen nettiin. Minusta vanhan kunnon Descartesin fundamentin voisikin toisinaan muuntaa näin: "Marisen, siis olen."
Ja meille kissoille: "Purisen, siis olen."
keskiviikko 7. joulukuuta 2011
Joulun ensimmäiset lahjani!
Tänä vuonna joulu tuleekin aikaisin. Sain eilen itsenäisyyspäivänä jo ensimmäiset joululahjani! Ihan pieni lahja ja sitten vähän isompi, lupaavasti heilutettaessa rapiseva lahja... Sen toisen ihmisen kummipoika antoi minulle nämä - mitähän siellä on; jännittävää!
Itsenäisyyspäivän viikonloppu menikin nopsaan, sunnuntain nautin ihanasta rauhasta, ihmiseni olivat menossa kellon ympäri ja tulivat myöhään yöllä vasta kotiin. Olin kuitenkin niin iloinen heidän paluustaan ja ilmeisesti onnistuneesta metsästysretkestään, että en jaksanut kovasti häiritä ja tulin pian itsekin nukkumaan. Ihmiseni jalkojen päälle tietenkin!
Sen jälkeen meillä olikin yövieras pari yötä ja ensilumi tuli itsenäisyyspäiväksi maahan. Pakkasta ja niin kylmää, ettei enää tarkene pitkiä lenkkejä ulkona. Nyt maittaakin lämmin syli - siinä ainoassa tuolissa, jossa suostun sylissä olemaan.
Ihmiseni sylissä on mukavan lämmintä... purrrr.
Itsenäisyyspäivän viikonloppu menikin nopsaan, sunnuntain nautin ihanasta rauhasta, ihmiseni olivat menossa kellon ympäri ja tulivat myöhään yöllä vasta kotiin. Olin kuitenkin niin iloinen heidän paluustaan ja ilmeisesti onnistuneesta metsästysretkestään, että en jaksanut kovasti häiritä ja tulin pian itsekin nukkumaan. Ihmiseni jalkojen päälle tietenkin!
Sen jälkeen meillä olikin yövieras pari yötä ja ensilumi tuli itsenäisyyspäiväksi maahan. Pakkasta ja niin kylmää, ettei enää tarkene pitkiä lenkkejä ulkona. Nyt maittaakin lämmin syli - siinä ainoassa tuolissa, jossa suostun sylissä olemaan.
Ihmiseni sylissä on mukavan lämmintä... purrrr.
perjantai 2. joulukuuta 2011
Olen iso mies!
Tänään on synttärini, täytän neljä vuotta! Olen siis kolli parhaassa iässäni, myös naapurin tyttökissujen mielestä. Suurimman osan elämääni olen asunut näiden kahden ihmisen luona, oikeastaan aika pikkuisesta karvapallosta, ja he pitävätkin itseään äitinäni ja isinäni. Minusta nämä kaksi isoa kissaa ovat sen verran kookkaita ja vähäkarvaisia, että luulen heidän olevan täysin eri lajia; tosin en ole hennonut sitä heille vielä kertoa.
Näissä olen minä ihan pienenä, taisi olla ekana päivänä kotonani.
Olen kotoisin Kirkkonummelta ja kissaäitini on Fiskarsista, suonissani virtaa jaloa käsityöläisperintöä siis. Tosin ihmiseni ovat sitä mieltä, että olen lumileopardin ja minitiikerin sekoitus. Ja välillä oravan ja pupun ja minihevosen ja...
Ehkä tänään saan illalla myös lemppariruokaani - merikalaa bechamel-kastikkeella, purr! Syön kaikenlaisia raksuja mielelläni, mutta pehmeistä ruoista käyvät vain gurmee perle -ruoat. En ole kranttu, olen vain valikoiva.
Synttäreideni kunniaksi olen saanut myös omia tuotteita! Ovat aika hienoja... :)
Minä ja Leevi-laukku.
Näissä olen minä ihan pienenä, taisi olla ekana päivänä kotonani. Olen kotoisin Kirkkonummelta ja kissaäitini on Fiskarsista, suonissani virtaa jaloa käsityöläisperintöä siis. Tosin ihmiseni ovat sitä mieltä, että olen lumileopardin ja minitiikerin sekoitus. Ja välillä oravan ja pupun ja minihevosen ja...
Ehkä tänään saan illalla myös lemppariruokaani - merikalaa bechamel-kastikkeella, purr! Syön kaikenlaisia raksuja mielelläni, mutta pehmeistä ruoista käyvät vain gurmee perle -ruoat. En ole kranttu, olen vain valikoiva.
Synttäreideni kunniaksi olen saanut myös omia tuotteita! Ovat aika hienoja... :)
Minä ja Leevi-laukku.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)