Laatikko ja sellofaani

Yksi innostavimpia hetkiä on aina, kun kotiin tulee uusi Laatikko! Pyörin ympärillä ja nau'un häntä koukussa, kun laatikkoa näverretään yhdessä ihmisen kanssa auki.

Itse asiassa harvemmin itse laatikon sisältö on kiinnostavaa, mutta se laatikko! Se voi olla vaikka kuinka jännä! Ja niitä on monenlaisia, parhaimpiin mahtuu sisälle, joko nukkumaan tai vaanimaan.

Yksi jännimpiä laatikoita tänä syksynä oli iso ja kapea television laatikko. Vau. Niin iso, että sen päällä pystyi juoksemaan, ja saumateippien aukileikkaaminenkin kesti ihan liian pitkään. Olisin mielelläni avittanut kynsilläni, mutta minua työnnettiin koko ajan saksien tieltä sivuun.

Pääsin silti ensimmäisenä kiilaamaan pääni raottuvan reunan alta ja näkemään laatikkoon. Siellä oli telkun kummallakin puolella houkuttavat, syvät raot, joihin heti alkoi etukäpälä hamuta. Ja kun telkku oli otettu laatikosta pois, loota oli kylkiä myöten auki ja tarjosi ainakin metrin korkean kanjonin juoksennella sisään, vaania pahaa-aavistamattomia sääriä ja vinguttaa styroksipehmikkeitä.

Tällä hetkellä lojuu olkkarissa parikin laatikkoa. Toinen on ihanteellinen juuri minunkokoiseni nukkumapaikka, toinen paperikassilla täydennetty leikkikeskus. Lisäksi lattialla lojuu yhden ja sen ainoan etukäteen avatun lahjan sellofaani, sekin on jännittävä. Se rapisee kun sen päällä kävelee, ja läpinäkyvänä se tarjoaa mahdollisuuksia vaikka mihin! Useimmiten teräviä hampaita ja kynsiä harjoittavaan toimintaan.

Sanovat, että minulla on hullunkiilto silmissä, kun vaaniskelen palloja tai typeriä keppihöyheniä laatikon kannen alta.