Karppikissu

Viime aikoina on kuulemma uusi trendi noussut ja jo melkein kaatunutkin: karppaus. Eli makroravinteista turhien hiilihydraattien vähentäminen ja proteiineihin ja rasvoihin keskittyminen. Me kissat olemme luonnollisia karppaajia, meille ei turhat hiilihydraatit maistu. Lihaa pitää olla! Jostain luin, että meiltä puuttuu makean makunystyrätkin kokonaan, makeaa emme siis maistaisi ollenkaan. Ei haittaa!

Minä olen syönyt koko pienen ikäni sillä tavalla huonosti, että olen urautunut kaupan valmisruokiin. Nykyään en suostu muuhun koskemaankaan kuin omaan lempimerkkiini. Kuivaraksuja kyllä syön vähän kaikenlaisia. Mutta hiilihydraatilla en tee mitään. Koiranmuonissa sitä kuulemma enemmän on kuin kissanruoissa; no, se selittää sen oudon sokeri-adhd:n, hyppimisen ja intoilun, aina kun minut tapaavat. Ihan päätöntä meininkiä, etenkin minun hiljaisen arvokkuuteni rinnalla. 

Otan tarvitsemani rakennusaineet proteiineista ja rasvoista, tosin ihmiseni välillä miettii, saanko tarpeeksi rasvoja valmisruoista. Mutta raakaan kananmunaankaan en koske, joskus syön sitä väkevintä appenzeller-juustoa. Hyvin olen silti voinut, vaikka rasvojen saannista ja laadusta ei valmisruokien suhteen voikaan olla varma.

Ihmisenikin ovat nyt tajunneet taas hyvän ruokavalion merkityksen. Ne kuulemma karppasivat aikoinaan jo ennen kuin karppauksesta kukaan muu tiesikään, ennen minuakin, mutta ovat vuosien myötä lipsuneet höttöruokavalioon. Nyt ovat ottaneet uuden kurin itselleen ja tekevät hyvää ruokaa aidoista aineksista. Minusta se on kivaa, nukkuvatkin paremmin ja saan näillä pakkasilla rauhassa lämmitellä - jalkojen päällä...

Kissukello

Minusta on kehittynyt nyt parin viikon aikana hyvä herätyskello. Vielä viime vuoden puolella kun ihmisistäni toinen oli kotona, nukuin hänen kanssaan pitkään aamuisin, vaikka toinen lähtikin aikaisin retkilleen. Nyt minun on heräteltävä heidät kummatkin töihin ajoissa. Välillä on öisinkin muistuteltava, että pian on herättävä. On siinä urakkaa!

Tiettyä varovaisuutta on kuitenkin noudatettava ja olen haarukoinut herätyksen rajoja empiirisin menetelmin. Puoli tuntia ennen herätyskelloa on sopivaa, ehdin keskeyttää unet ennen aikojaan ja pienten patisteluiden jälkeen ihmiseni nousevat laittamaan minulle ruokaa. Huokailevat ehkä vähän ja kitisevät, mutta nousevat silti. Jos taas herättää tuntia ennen herätyskelloa, on suuri riski joutua putkaan ja huomiomomentti menee mönkään. Puoli tuntia on ihan ok.

Kun molemmat on saatu ylös ja ruokaa kuppiin - sitten voikin mennä pian puuhailujen jälkeen ansaitulle levolle, kun ne ovat lähdössä töihin. Nykyään olen aika usein sylissäkin aamuisin, väsyttyäni en jaksa enää vastustella kun ihmiseni nauttivat kahviansa ja hakevat syliin. Tyynesti pyörähdän vain, haen sopivan asennon sylissä ja pistän nukkumaan. Voihan sitä siinäkin vähän aikaa olla. Paitsi kun ihmiseni on rasvannut kätensä - hyi! Haisee kammottavalle ja yhdestäkin silityksestä joutuu puhdistamaan turkkiaan vaikka kuinka kauan (vaikka se väittääkin, että rasva on kuivunut jo...).

Lentoparkour!

Asumme lähellä lentokenttää. Niinpä minunkin täytyy harjoitella välillä lentämistä. Sisällä asunnossa se kyllä vaatii jonkin verran taitoa ja harjoittelua - olen yhdistänyt sitä olohuoneen parkour-harrastukseeni. Lentoparkouria. Ruttuun matot!

Insinöörien leluista olen täällä jo aiemmin puhunut, minussakin taitaa asua pieni insinööri. Ainakin äskettäin löytynyt mittanauha on yksi jännimmistä parkourin uusista apuvälineistä. Ihmiseni tosin eivät osaa käyttää sitä ollenkaan oikein. Yritän näyttää, mutta... se... livahtaa aina karkuun!

Ovelan mittanauhan saa kiinni vain syöksymällä lujaa. Matalalla esteiden yli liitäen.














Tässä pieni sensuroimaton videokin aiheesta. Tosin ihmiseni ei pysy kameralla ollenkaan perässäni. Tämä on yksi rauhallisimmista otoksista. Muissa näkyy tuskin harmaa vilahdus. Ehkä kuvan ruutunopeus ei riitä nappaamaan minua?

 

Olen saanut myös mittatilauslaatikon! Lentoparkourin välilaskujen aikana voin levätä siinä. Ihmiseni ei voinut välttää kiusausta ostaa tämä vain minulle, ihan oma paperinarulaatikko! Näyttää ihan melkein design laatikolta... 

Kalavahti

Kalojen vahtiminen on yksi tärkeimmistä harrastuksistani. Meillä on pieni akvaario, missä uiskentelee monenlaisia kaloja. Välillä vietän pitkiä aikoja vaanien kaloja cd-telineen päältä akvaarion vieressä. Vikkelät touhunuoliaiset säikkyvät kun töppään lasiin ja vilahtavat piiloon. Ha! Ihmiseni sanovat akvaariota minun telkkarikseni, koska en väsy sen tuijotteluun.

Pienenä usein kastoin käpäläni lasin raosta veteen ja nuolin vettä käpälästä. Nyt saatan latkia akvaariosta vain kun sitä siivotaan ja suojalasit on poissa. Koskaan en kuitenkaan ole saanut vielä akvaariokalaa kiinni. Tai minua ei ole saatu kiinni kalansaaliin kanssa. Yhteen aikaan kyllä kuulemma joitain tetroja kummallisesti hävisi siivouskertojen välillä... Outo juttu?

Toiseksi parasta akvaariossa on iso lamppu, joka valaisee akvaarion. Se lämmittää juuri sopivasti niin, että herkeämätönkin vahtikissa usein nukahtaa, tuijottaessa alapuolella hypnoottisesti leijuvia kaloja.

Lämpimän lampun päällä on kuin uuninpankolla.

Kalastus uuvuttaa... Ne ui niin kovasti koko ajan edestakaisin...









Ja sitten illalla kaiken rankan vahtimisen jälkeen, kun ihmiseni vielä lukee hämärässä jotain viisasta, ja akvaarion lämmin lamppukin on jo sammunut, on hyvä hiipiä lepäämään ihmiseni jalkojen väliin ja ajatella itsekin mukavia...

Insinöörien ihme

Lisää lelukuvia...

Insinöörien keksinnöt

Nyt ovat insinöörit tehneet viimein loistavan keksinnön! Kissanleikitin! Tämä todella toimii. Se toinen ihmiseni toi tämän eräs ilta tällä viikolla kotiin ja kiinnostuin oitis. Lelun laatikko oli toki ensimmäinen ihastus, ennen sen sisustan kokeilua.

Joskus on vuosia sitten joku patterihiiri ostettu, mutta se ei ole ollut ollenkaan näin nerokas. Nyt on insinöörit todella tutkineet kissan sielunelämää. Mikä voisi olla ärsyttävämpää kuin piilossa, reunan alta epäsäännöllisesti vilahteleva hiirenhäntä?!

Insinöörien huippukeksintö. Tätä kelpaa pelata näin pakkaspäivinä.



Tänään tapahtui muutakin jännää. Pakastin sulatettiin. Jonkun piti vahtia sitäkin. Jäitä tipahtelee ja vettä lorisee miten sattuu.

Kaiken kaikkiaan oli kylmä pakkaspäivä, ensimmäinen kunnollinen oikeastaan tälle talvelle, eikä ulos oikein ollut menemistä. Yritin kyllä, mutta kolmen minuutin jälkeen oli pakko syöksyä ovelle tassuja ravistellen. Parempi vain nauttia fleecestä sisällä lämpimässä! Ja illalla saunaan! Lisää pakkaspäiviä!

Sylissä

Tänään yllätin ihmiseni tulemalla syliin. Yleensä en tee sitä koskaan! Tai viimeksi varmaan muutama vuosi sitten, siitä on kyllä aikaa. Sylissä olen suostunut olemaan vain harvoin yhdessä tuolissa, siinä vihreän fleecen tuolissa.

Tänä aamuna jäin kehräämään ihmiseni syliin keittiön tuolilla. Kyllä se oli ihmeissään, eikä uskaltanut liikkua pitkään aikaan! Ajatteli varmaan, että minulla on jokin outo kohtaus. Mutta vaikka tällä kertaa tuhmuuden sijaan yritin söpöittelyä, en saanut sitä kuitenkaan pidettyä kotona, se lähti taas päiväksi pois.

Läheisyyttä siedän yleensä vain öisin, antautumalla nukkumaan ihmiseni jalkojen päällä. Se on aika mukavaa, kun on elävä lämpöpatja. Joskus joudun odottamaan pidempään, ennen kuin ne tulevat nukkumaan ja pääsen hiipimään jalkojen sekaan. Joskus unohdan koko jutun ja nukun yön fleecen päällä. Useimmiten nukun ihmisteni kanssa, on ne sen ansainneet. Ne tuntuvat tykkäävän läheisyydestä, minä arvostan yhteiselossa enemmän vauhdikasta pakoreissua rappukäytävään ja kiinnioton väistelyä!

Minä hautaamassa päätäni tänä aamuna syliin. 

Uusi vuosi 2012

Uusi vuosi alkaa uudella lumella, kauniilla luonnolla ja junamatkalla takaisin kotiin. Palaamme uuteen, monessakin mielessä, voisi sanoa.

Vapauteni Pohjanmaalla on nyt toistaiseksi ohi. Aamulla hoksasin ihmisteni pakkaamiset, ja lähdön hetkellä piilotin itseni vaatekomeron perukoille ylimmälle hyllylle pienen kiikun taa. Mutta minut löydettiin silti ja kuroteltiin kiinni tuolilla seisoen. Harmi. Onneksi ehdin aamulla vielä nauttia lintulaudan näkymistä ulkona ja painia Tenhon kanssa.

Nyt on mielenkiintoista nähdä, mitä tämä vuosi tuo tullessaan. Ihmiseni vain toivoo, että se olisi yllätyksetön ja "tavallinen" vuosi, tällä kertaa ilman mitään ikävyyksiä. Ne ovat molemmat taas päivätöissä, myös emoni aloittaa työt, ja saan näin nukkua päivät rauhassa kotona. Mutta viihdytän heitä sitten iltaisin! Ja öisin - ainakin silloin, kun lurjukset ovat jossain iltamenoissakin!

Tässä nukun junassa penkillä - tätä ei saa näyttää konnarille! ;)