Karppikissu

Viime aikoina on kuulemma uusi trendi noussut ja jo melkein kaatunutkin: karppaus. Eli makroravinteista turhien hiilihydraattien vähentäminen ja proteiineihin ja rasvoihin keskittyminen. Me kissat olemme luonnollisia karppaajia, meille ei turhat hiilihydraatit maistu. Lihaa pitää olla! Jostain luin, että meiltä puuttuu makean makunystyrätkin kokonaan, makeaa emme siis maistaisi ollenkaan. Ei haittaa!

Minä olen syönyt koko pienen ikäni sillä tavalla huonosti, että olen urautunut kaupan valmisruokiin. Nykyään en suostu muuhun koskemaankaan kuin omaan lempimerkkiini. Kuivaraksuja kyllä syön vähän kaikenlaisia. Mutta hiilihydraatilla en tee mitään. Koiranmuonissa sitä kuulemma enemmän on kuin kissanruoissa; no, se selittää sen oudon sokeri-adhd:n, hyppimisen ja intoilun, aina kun minut tapaavat. Ihan päätöntä meininkiä, etenkin minun hiljaisen arvokkuuteni rinnalla. 

Otan tarvitsemani rakennusaineet proteiineista ja rasvoista, tosin ihmiseni välillä miettii, saanko tarpeeksi rasvoja valmisruoista. Mutta raakaan kananmunaankaan en koske, joskus syön sitä väkevintä appenzeller-juustoa. Hyvin olen silti voinut, vaikka rasvojen saannista ja laadusta ei valmisruokien suhteen voikaan olla varma.

Ihmisenikin ovat nyt tajunneet taas hyvän ruokavalion merkityksen. Ne kuulemma karppasivat aikoinaan jo ennen kuin karppauksesta kukaan muu tiesikään, ennen minuakin, mutta ovat vuosien myötä lipsuneet höttöruokavalioon. Nyt ovat ottaneet uuden kurin itselleen ja tekevät hyvää ruokaa aidoista aineksista. Minusta se on kivaa, nukkuvatkin paremmin ja saan näillä pakkasilla rauhassa lämmitellä - jalkojen päällä...