lauantai 21. tammikuuta 2012

Kissukello

Minusta on kehittynyt nyt parin viikon aikana hyvä herätyskello. Vielä viime vuoden puolella kun ihmisistäni toinen oli kotona, nukuin hänen kanssaan pitkään aamuisin, vaikka toinen lähtikin aikaisin retkilleen. Nyt minun on heräteltävä heidät kummatkin töihin ajoissa. Välillä on öisinkin muistuteltava, että pian on herättävä. On siinä urakkaa!

Tiettyä varovaisuutta on kuitenkin noudatettava ja olen haarukoinut herätyksen rajoja empiirisin menetelmin. Puoli tuntia ennen herätyskelloa on sopivaa, ehdin keskeyttää unet ennen aikojaan ja pienten patisteluiden jälkeen ihmiseni nousevat laittamaan minulle ruokaa. Huokailevat ehkä vähän ja kitisevät, mutta nousevat silti. Jos taas herättää tuntia ennen herätyskelloa, on suuri riski joutua putkaan ja huomiomomentti menee mönkään. Puoli tuntia on ihan ok.

Kun molemmat on saatu ylös ja ruokaa kuppiin - sitten voikin mennä pian puuhailujen jälkeen ansaitulle levolle, kun ne ovat lähdössä töihin. Nykyään olen aika usein sylissäkin aamuisin, väsyttyäni en jaksa enää vastustella kun ihmiseni nauttivat kahviansa ja hakevat syliin. Tyynesti pyörähdän vain, haen sopivan asennon sylissä ja pistän nukkumaan. Voihan sitä siinäkin vähän aikaa olla. Paitsi kun ihmiseni on rasvannut kätensä - hyi! Haisee kammottavalle ja yhdestäkin silityksestä joutuu puhdistamaan turkkiaan vaikka kuinka kauan (vaikka se väittääkin, että rasva on kuivunut jo...).

1 kommentti:

  1. Joo-o,toi on just niin totta -tuo rasvahomma!! meitin mamma iltasin jos ollan koreissa jo nukkumassa niin käy ehtoopusut antamassa ottalohkoon,ei se oo se paha,mutta auta-armias jos se on jo kerinnyt laittaan naamaansa jotain natusania niin siinä menee koko ehtoopesu hukkaan,jos otta haisee rasvalta niin on ihan pakko nousta peseen ihan koko komia kroppansa...ja se ei näin isolla kollilla oo mikään nopee homma.Retunkin talvipomppa on kuin DDR:läinen karvalakki joka on hattarakoneessa pyöritetty!

    VastaaPoista