Sylissä

Tänään yllätin ihmiseni tulemalla syliin. Yleensä en tee sitä koskaan! Tai viimeksi varmaan muutama vuosi sitten, siitä on kyllä aikaa. Sylissä olen suostunut olemaan vain harvoin yhdessä tuolissa, siinä vihreän fleecen tuolissa.

Tänä aamuna jäin kehräämään ihmiseni syliin keittiön tuolilla. Kyllä se oli ihmeissään, eikä uskaltanut liikkua pitkään aikaan! Ajatteli varmaan, että minulla on jokin outo kohtaus. Mutta vaikka tällä kertaa tuhmuuden sijaan yritin söpöittelyä, en saanut sitä kuitenkaan pidettyä kotona, se lähti taas päiväksi pois.

Läheisyyttä siedän yleensä vain öisin, antautumalla nukkumaan ihmiseni jalkojen päällä. Se on aika mukavaa, kun on elävä lämpöpatja. Joskus joudun odottamaan pidempään, ennen kuin ne tulevat nukkumaan ja pääsen hiipimään jalkojen sekaan. Joskus unohdan koko jutun ja nukun yön fleecen päällä. Useimmiten nukun ihmisteni kanssa, on ne sen ansainneet. Ne tuntuvat tykkäävän läheisyydestä, minä arvostan yhteiselossa enemmän vauhdikasta pakoreissua rappukäytävään ja kiinnioton väistelyä!

Minä hautaamassa päätäni tänä aamuna syliin.