Gurmeeta

Mansen kollipojat ei kuulemma tiedä mitä on punakampela bechamel-kastikkeessa. Ajattelin vähän valistaa. Se on yksinkertaisesti lemppariruokaani, gurmeeta purkissa. Sitä tosin en saa joka päivä, aina välillä yrittävät totutella minua muihinkin makuihin. Manselaisten kollien kanssa ollaan kuitenkin yhtä mieltä siitä, että purkkiruokien pitää olla kastikkeella, hyytelöitä tai pateita on turha tarjota. Moussea syön kyllä joskus hyvällä ruokahalulla.

Kaikkein parasta toki on itsepyydystetty ruoka. Tosin siinä on välillä haasteita. Tällä viikolla kohtasin niitä kolmena peräkkäisenä iltana.

Ensimmäisenä iltana otin yhteen valkoisen kollin kanssa, sen, joka isännöi pihan toisella puolella. Nopean yhteenoton seurauksena tein yhtä nopean perääntymisen; en halunnut nöyryyttää sitä perinpohjaisella löylytyksellä. Tämän jälkeen olen aina tehnyt hitaan ja arvokkaan karvat-pystyssä-peräytymisen, kun olemme olleet yhtäaikaa ulkona ja olen osunut sen reviirille.

Toisena iltana sen jälkeen sain ison myyrän myyräaidalta vähän matkan päästä. Kiikutin sen lähes hännästä roikottaen saman tien kotipihalle, missä alkoikin pitkä ja helteinen uuvutustaistelu. En päässyt heti alussa puraisemaan myyrää kuolettavasti, niinpä se olikin hyvissä voimissaan vielä kotipihalla ja pisti kovasti vastaan. Se nousi välillä minua kohti kahdelle jalalle ja hyökkäili isoilla talttahampaillaan. Jouduin silloin hetkeksi perääntymään, mutta aina pääsin koppaamaan jostain ja hallitsin sen liikkeitä, että se ei päässyt kokonaan karkuun. Välillä piirileikki pysähtyi ja läähätimme kumpikin kuumuudessa, kunnes koppasin sitä taas. Viimein yli tunnin väsytyksen jälkeen sain puraistua uupunutta myyrää kunnolla niskaan ja ateria oli valmis.

Kolmantena iltana olin henkilökunnan kanssa tammimetsässä, ja olin juuri saamassa sisiliskon kiinni, kun tuli äkkiä irtonainen iso koira kuin tyhjästä lähettyville - ilman isäntää. Siitä seurasi pieni paniikinpoikanen, piirileikki ja huutoa. Koiralle löytyi lopulta omistaja, joka kaukaa käski sen pois. Henkilökuntani oli kiukkuinen irtokoiran emännälle ja olisi varmasti antanut sen kuulla kunniansa, jos se olisi tullut lähelle, mutta ne häipyivät koiran kanssa paikalta vähin äänin anteeksipyyntöjä huudellen. Hötäkässä ja adrenaliinireaktiossa nappasin omaa henkilökuntaanikin jalkaan ja käteen, onneksi en ihan silmittömään paniikkiin joutunut tai paniikissa päässyt karkuun valjaista. Kesti jonkin aikaa rauhoittua tilanteesta.

Kotona onneksi oli bechamelia tarjolla, se hyvitti näitä kauhuja. Laitan vielä kuvan purkista, että siellä hämeessä osaavat ostaa tätä kaupasta!