Levähdysaika

Nyt on ohitse Karjalan kierrokset ja olemme henkilökunnan kanssa kotona lepäämässä. Kyllä se olikin riepotusta. Joka päivä autossa pitkät pätkät - ja minä näin lähinnä vain parkkipaikkoja. Muutaman kerran kävimme toki lyhyillä ympäristöpyrähdyksillä autosta ja sain vähän paikallista lajitietoutta. Olin heti aina vaanimassa ja tutkimassa pusikoita - metsästys on minun työtäni. Se on sitä mitä minä osaan, joten yritän tehdä sitä heti oudoissakin paikoissa.

Pahinta oli, että yöpaikassamme oli talossa oma Musti-koira, jota piti varoa. Ulkoilimme vuorotellen, onneksi minulla oli oma huone henkilökunnan kanssa, mihin emme Mustia päästäneet. Tosin olisin halunnut olla taloksi koko talossa eikä vain huoneessa! Muutamia kertoja onneksi pääsin tutkailemaan koko taloa Mustin ollessa ulkona. Siellä oli "salaisia huoneita", joihin minua ei päästetty. Arvatkaa, yritinkö komentaa ovia auki!

Tässä lepäilen oman huoneemme sohvalla, pitkän päivän päätteeksi onnellisena siitä, että Mustia ei päästetä minun ja henkilökuntani huoneeseen.

Ekana iltana kävelyllä nappasin yhden Karjalan paistin, hiiren autotallin kulmalta. Ihan vain maistaakseni, miltä karjalainen hiiri maistuu. Hyvää oli. Muinakin iltoina vaanimme kovasti, mutta en saanut enää mitään. Kerran nappasin sisiliskon pysähtyessämme, mutta päästin sen hännättömänä pois, kun muu seurue näytti menevän mehevämmille metsä-apajille. Aamuisin herätin henkilökunnan aina jo kuuden maissa ulkoilulle, koska oli niin ihania aurinkoisia aamuja.

Nyt olen saanut yhden päivän levätä kotona ja nukuinkin sen lähes kokonaan. Kyllä tällaiset reissut vähän rasittavat, kun on koko ajan outoja paikkoja ja autossa kököttämistä, enkä saa rentoutua täysin missään välissä. Nukuin aika lyhyitä aikoja kissaksi. Nyt olen ottanut sitä takaisin, kun sopivasti on täällä sadepäiviä. 

Henkilökunta uhkailee, että loppuviikosta joutuisin "hoitoon" omahoitajalle, kun aikovat lähteä pyöräilemään. Saas nähdä, päästänkö!?

Tässä laiturimaisema Karjalan majapaikastamme. Kaunista siellä oli.