sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Jouluhaukea itse kullekin säädylle!

Nyt se nappasi! Jouluhauki! Tänä jouluna onkin kunnon saaliit!

Aamulla löytyi kellarista aarre.

Joulun vietän henkilökunnan kanssa tänä vuonna maalla, Tenho-kaverin ja papan ja niiden henkilökunnan kanssa. Tänään löysin aikaisin aamulla kellarista hyvää oikein reilulla mitalla! Kellarissa oli jähtymässä iso kinkku - siitä tosin en välittänyt, henkilökunnan muonaa - mutta sen lisäksi myös järkyttävän iso kala! Varmaan kymmenkiloinen hauki!

Kellari on minun salapaikkani maalla. Sinne avaan aina oven ja viihdyn sen salaperäisessä pimeydessä ja viileydessä. Joskus sieltä on löytynyt sammakoitakin. 

Tätä valtavaa saalista tuli katsomaan henkilökuntakin, kun esittelin kalaa kurnaten ja narskutin pyrstöä onnessani. Olisinhan minäkin tällaisen helposti napannut, jos eteen olisi tullut. Olisipa tällaista kotona akvaariossa... Tästä riittää ahneemmallekin kissalle koko jouluksi!

Ihanaa ja makoisaa joulua vain itse kullekin!


Tässä vielä tervehdyksenä video viime joululta. Yrittivät saada minutkin pakettiin. 
Mutta sitä parasta joulun lahjaa kun vain ei saa pakettiin!

2 kommenttia:

  1. kylläpäs sait melkosen vonkaleen,tässä taas nähdään kuinka kollipoika on viksumpi kuin 2-jalkanen-viksu hakee vonkaleen kellarista valmiina ja ne toiset kyykkii avannolla pakkasessa viluissaa ja saa saalista tai sitten ei!se alkaa oleen tämäkin vuosi vähissä,tarttee muistaa mamille sanoa että petaa pehmoiset pedit saunan lauteille ens yöks-se on hyvä paikka vaihtaa UuteenVuoteen ja uusiin kujeisiin :)) ps.meillä on outo kuusi,se tiputtaa koristeita ja sellasta pientä kiiltävää nauhanpätkää on levinnyt pitkin huushollia-me ollaan kovasti ihmeissämme mistä se johtuu...Lupsakka Uutta Vuotta ja lepoa teille kaikille,tassujen lukumäärästä riippumatta :))

    VastaaPoista
  2. Tosi outo kuusi. Yleensä ne on vihreitä hapineita, mitä siitä tippuu. Mutta ehkä se on jokin uusi lajike... ? No, nyt on jo aika hankkiutua kuusesta muutenkin eroon, joten eikun menoksi vaan jos siinä vielä on jotain riisuttavaa?

    VastaaPoista