Pupun tarina

Kirjoitan vielä kerran (ainakin) blogia. Tämä on pakko kertoa laajemmin, koko onnettoman kanin tarina. Onneksi siinä on onnellinen loppu!

Ihmiseni löysivät metsästysretkillään onnettoman pikkupupun, joka oli juuri jäänyt ruohonleikkurin alle. Siltä oli kone nirhinyt korvan irti ja peppuun pienen reiän. Onneksi löytyi ruohikosta irronnut korva ja niin henkilökunta toi loukkaantuneen pupun meille kotiin paikattavaksi.

Kolhittu pupu meillä peloissaan ja kauhuissaan.

Minä yritin lohduttaa pientä pupua. 

Pidin sille seuraa, kun henkilökunta oli ensin päivän muissa työaskareissa. 

Sitten oli pupun paikkaamisen vuoro. Ensin kiinnitettiin irronnut korva. 

 Sen jälkeen pistettiin paikka pupun kankkuun. Siitä tuli oikein hieno, henkilökunta on varsin taitavaa!

 Ja vielä kylpyyn, jotta ruohon jäljet saadaan turkista pois. 

Sitten pupu sai kuivua yön yli ja seuraavan päivän purvekkeella lojuen. 

Lopulta pupu oli entistä ehompi ja sai uusia ystäviäkin!

https://www.facebook.com/LeeviTheCat

Ystävät!

Puolen vuoden hiljaiselon jälkeen jatkan facebookissa omalla sivullani. Sinne tuleepi kuvia ja juttuja elämästäni. :) Tulkaa tykkäämään tai seuraamaan sieltä elämääni!

https://www.facebook.com/LeeviTheCat

Leevi

Pyykkileikit

Yksi asia, mistä säännöllisesti silloin tällöin ja äkkiarvaamatta jaksan innostua: pyykit! Ja olen facebookista lukenut, että nää on myös muiden kissujen mieluista aluetta.

Niinpä tämän vuoden aloitinkin reippaalla pyykkileikillä. On mukavaa roikkua kiinni lakanoissa ja repiä niitä telineeltä alas tai sotkeutua niihin huiskaa pyydystäessä. Mitäpä muutama kynnenreikä tai pieni riekale henkilökunnan lakanoissa haittaa?

 Joskus voi tietysti puraista vahingossa omaakin jalkaa...

Ja sitten tuli taloon joululahjana myös uusi kissafleece. Näin pehmeää ja ihanaa en olekaan ennen saanut! Tosin toisen ihmiseni kanssa siitä joudumme hieman välillä kinastelemaan, kumman vuoro on siihen kääriytyä... 

Jouluhaukea itse kullekin säädylle!

Nyt se nappasi! Jouluhauki! Tänä jouluna onkin kunnon saaliit!

Aamulla löytyi kellarista aarre.

Joulun vietän henkilökunnan kanssa tänä vuonna maalla, Tenho-kaverin ja papan ja niiden henkilökunnan kanssa. Tänään löysin aikaisin aamulla kellarista hyvää oikein reilulla mitalla! Kellarissa oli jähtymässä iso kinkku - siitä tosin en välittänyt, henkilökunnan muonaa - mutta sen lisäksi myös järkyttävän iso kala! Varmaan kymmenkiloinen hauki!

Kellari on minun salapaikkani maalla. Sinne avaan aina oven ja viihdyn sen salaperäisessä pimeydessä ja viileydessä. Joskus sieltä on löytynyt sammakoitakin. 

Tätä valtavaa saalista tuli katsomaan henkilökuntakin, kun esittelin kalaa kurnaten ja narskutin pyrstöä onnessani. Olisinhan minäkin tällaisen helposti napannut, jos eteen olisi tullut. Olisipa tällaista kotona akvaariossa... Tästä riittää ahneemmallekin kissalle koko jouluksi!

Ihanaa ja makoisaa joulua vain itse kullekin!

Tässä vielä tervehdyksenä video viime joululta. Yrittivät saada minutkin pakettiin. 

Mutta sitä parasta joulun lahjaa kun vain ei saa pakettiin!

Elävät makuualustat

Tänäänkin on ollut taas kova lumimyräkkä, eikä mikään ole tällaisina talvipäivinä kivempaa kuin nukkua lämpimästi. Mukavimmat makuualustat ovat eläviä: akvaarion päällys - tai pikemminkin sen lampun päällys - ja henkilökunnan syli tai öisin lämpimät jalat, joiden väliin on mukava kiertyä kerälle. Tällöin henkilökunta on hyötykäytössä ympäri vuorokauden. Jalat lämmittävät kumpaakin kylkeä, tai vatsaa ja selkää, miten nyt sattuukin kierimään, että lämpö säilyy tasaisena joka puolella. Sitä se varmaan tarkoittaa: tasalämpöinen eläin. Että kääntelee kylkeä lämmityskohteen suuntaan sopivin väliajoin ja lämmittää itseään joka puolelta. 

Jotkut ovat erehtyneet luulemaan, että olen kovakin sylikissa, mutta ehdottomasti en! Syliä käytän lämmitysalustana vain harvoissa paikoissa ja tilanteissa. Toinen niistä on silloin, kun henkilökunta on kotihommissa työhuoneessa. Silloin hiivin ensin muina miehinä näppäimistön yli, se aiheuttaa joskus jotain ääntelyä henkilökunnan suunnasta, ja pistän pöydälle ikkunan viereen hetkeksi vahtiin.

Jo pelkkä lumikinosten pitkä tuijotus tuottaa niin kylmän olotilan, että voin astua henkilökunnan syliin lämmittelemään. Jos jalat ovat sopivasti hollilla patterin päällä, astun suoraan syliin, ja jos ne eivät ole, voin katsahtaa vaativasti taaksepäin ja vähän nostella takapuoltani sen suuntaisesti, että kollia kylmää ikkunan maisema ja nyt ei näytä olevan lämpöistä nukkumapaikkaa saatavilla. Kyllä ne jalat useimmiten pikaisesti patterin päälle nostellaan, että pääsen käpertymään lämpimään syliin.

Minä ikkunavahdissa työpöydällä.

 

 Ja sitten hyisen maiseman tuijottelun jälkeen - lämmin syli.

Leevi viis vee

Täytin tässä pari päivää sitten 5 vuotta! Virallinen syntymäpäiväni oli 2.12., mutta henkilökunnan kanssa olemme juhlistaneet sitä pariin kertaan, eilen ja noin viikko sitten.

Eilinen lahja oli kissakakku. Katkaka på svenska. Uskokaa tai älkää, mutta henkilökunta löysi kaupan kattiosastolta oikean kissoille tehdyn pakastekakun, jota tottakai piti kokeilla! Se oli kotimainen kalakakku, ja sulamista piti odotella useampi tunti. Mutta ei se lopulta kovin herkullista ollut. Maistelin vain vähän vaaleanpunaista päällystä, ja kun henkilökunta kakkua paloitteli, totesi sekin, että eipä kovin maistuva nami ollut, niin kuivakka ja kova, eivät hekään olisi sitä syöneet...

Parempi lahja saapuikin oikeastaan jo viikko sitten. Leevi-kirja! Siinä on 40 sivua ja yli sata kuvaa - minusta! Parin viime vuoden ajalta kerättyjä helmiä. Henkilökunta osasi hyvin valita lahjan, sitä selaillessa ei voi muuta kuin ihmetellä, millainen otus oikein olenkaan. 

Marraskuun pimeyttä

Marraskuu on varsin tylsä kuukausi. Minusta on alkanut tulla sisäkissa. Ulkona on niin usein pimeää, ja kun henkilökunta on päivisin poissa, pääsen vain pimeällä ulkosalle, jos sitäkään. Välillä kun on käynyt pakkasella, en ole halunnutkaan olla pitkiä aikoja ulkona, ja nyt kun on kova tuuli, jää silloinkin ulkoiluni lyhyeksi. Sateesta nyt puhumattakaan.

Onneksi on sentään pari kivaa, vähän aurinkoistakin päivää ollut, eikä henkilökunta ihan joka päivä poissa ole. Toiveita siis on.

Ja kotona voi joka tapauksessa öisin herätellä henkilökuntaa, kasvatan heidän kärsivällisyyttään ja sopeutumiskykyä. Menevät nykyään niin aikaisin nukkumaan, että kyllä ne joutavat heräilemäänkin välillä! Ja sitten aamuisin riemusta hypäten asunnon nurkasta nurkkaan edestakaisin, täytyyhän sitä kollinkin johonkin ulkoiluvajeesta patoutunutta energiansa tuhlata!

Valoisana ja kuivana marraskuun päivänä aidalle paistattelemaan päivää!